Talven kasvot
Värikkäät hedelmät
Kelpo eväät
Mansikkamaa
Joulu ajatuksissa
Maanantaifiiliksiä
Kanat orrella
Tämä viikko on ollut mahtava! Olen saanut viettää aikaa varsin inspiroivassa ympäristössä kauniiden kuvien ja taittojen keskellä. Lisäksi olen kuluttanut aikaa divaaniblogeja lueskellen ja innostunut jälleen kaivamaan ompelukoneen esille komerosta. Sisustusblogien innoittamana ompelin kaksi melko sympaattista roikkuvaa kanaa :)
Hetki ennen pimeää..
Ihanat vesivärit
Kessutteleva saukko
Olen ollut varsin huono bloginpitäjä viime aikoina. Aika on vain hujahtanut ja kesä kääntynyt syksyksi, enkä ole saanut tehtyä yhtään uutta järkevää työtä. Tämä piippua poltteleva saukko syntyi jo heinäkuussa, mutta sain sille nyt vasta väriä turkkiin. Koko kesän suunnittelin myös vesiväritöiden maalausta, ja maanantaina taisin vihdoin kaivaa paletin kaapista.. mitään julkaisukelpoista siitä tosin ei ole vielä syntynyt :)
















